Postilaatikko
Ole hyvä ja jätä postia NettiPoliisille. Voit jättää viestiä nimimerkillä ja lisätä viestiisi myös mahdollisen linkin mutta muista, että NettiPoliisi tarkkailee sinua. Älä kirjoita mitään sellaista jota voisit katua myöhemmin!
Postilaatikko lisätty 16.2.2010 ja viestit poistetaan tarvittaessa!
(11)
Koska Kajavankadulla oli tänä aamuna savua ja pelastuskalusto, kerron eilisen havaintoni, jonka välitin myös Talonmiestiimille. Menin saunaan 18.25 Kajavank. 2 B. Vuoromme alkaa 18.15, eikä edellinen vuoro ole listan mukaan käytössä. Nyt saunasta lähti joku, toisessakin pukuhuoneessa oli kova kuumuus. Istuin saunan jalkalaudalla, kiuas oli kumma, siitä tuli joku pieni liekki joka näkyi seinässä. Kivet menivät ikäänkuin enemmän kasaan. Yritin soittaa talonmiehelle, ei ensimmäisellä kerralla vastannut, hätäkeskukseen en soittanut, kun miehelle apua soittaessa koen asiani vähättelyä. Olisin sen toki tehnyt, jos tilanne ei olisi rauhoittunut. Soitin uudelleen Talonmiestiimille, joka lupasi tarkistaa tilanteen illalla. Myöhemmin n. 22 parvekkeemme ulkopuolella oli merkillistä rapinaa ja kolinaa, ei aiemmin, kolmas kerros.
Naapuritalossa sitten paloi tänään, jonka pelkäsin saunakokemukseni perusteella tapahtuvan tässä talossa.
Asia 2. Mieheni vanhin poika, Arto Lampinen on laittanut omaksi kuvakseen Facebookiin aikaisempina vuosikymmeninä otetun kuvan miehestäni, isästään, joka on nykyisin hyvin huonokuntoisena, tällä kertaa kotihoidossa. Viikolla kaverit olivat noitarummun osia, ehkä jonkun jengin jäseniä. Nyt kahden tuttavani kautta kaveripiiri lie muuttunut. Arto ei ole pitänyt yhteyttä meihin sen jälkeen, kun vaati äitinsä jälkeen vanhemmille lapsille kuuluvan perintöosuuden kodistaan Ruokolahdelta, n. 12 vuotta sitten. En tuntenut häntä silloin tuollaisessa kaveripiirissä, olimme tunteneet 20 v. Tällä kertaa esillä olevat henkilöt voivat olla ok. Olen vähän huolissani tuon kuvan vuoksi mieheni turvallisuudesta. En tunne Facebook tapoja, onko luvallista käyttää kokonaan toisen kuvaa.
Ystävällisin terveisin
Anja Lampinen

Mietä mieltä olette, Pitäisikö netin kautta etsittävää seksiä joka kohdistuu alaikäisiin, ehkäistä poliisin peiteoperaatioilla?
Omat mielipiteeni voitte lukea blogistani.
http://kansalainenmikko.blogspot.com
Aurinkoisin terveisin
Kansalainen Mikko
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=1&i=1912618&t=1912618
Joku henkilö on kopioinut kuviani ja lisännyt niitä toiseen sivustoon.. hän on tehnyt oman profiilin ja muut kävijät kommentoivat niihin kuviin.. kuinka saada kuvat sieltä pois.. hänellä ei ole mitään oikeutta käyttää kuviani noin.. mitä voi tehdä?
Suomi.24-palvelussa minua lähestyi venäläinen nainen ja pyysi minua viestittelyyn sähköpostitse (wonderflower@lavabit.com). Osasin ennakoida sitä huijaukseksi. Kirjoittelin hänen kanssaan muutamia kertoja ihan vaan kerratakseni omia englannin kielen taitojani.
Katsoin sähköpostista hänen IP-osoitteen ja katsoin sen määränpään (http://www.dnsstuff.com/) ja se osoittautuikin oleva USA:ssa, vaikka hän asuu "Zelenodolskissa".
En ole asiasta vielä hänelle ilmoittanut...Harmittaa vaan, kun hänellä on muutama kuva minusta ja luulen, että kuviani käytetään myöhemmin vastaavanlaisiin huijauksiin.
Sitä vaan olen ihmetellyt, että hän ei ole pyytänyt minulta rahaa mihinkään...vielä. Kyllä 95% tuollaista ihmisistä on huijareita.

| (6) Ärsyyntynyt la, 15 toukokuu 2010 16:00:01 +0000 |
Suomi24 oli minunkin sähköposti ja tietoni. Nyt on salasana vaihdettu ja kaikki! Siellä oli henk.tietoni mitä sinne piti antaa. Toivoisin että ottaisitte oikeasti nyt tämän suomi24 jutun käsittelyyn.
- Toivoisin että saisin sähköpostini takaisin, tai edes VARMISTUKSEN ettei tietoni oli väärissä käsissä.
NettiPoliisi vastaa:
Hyvä Ärsyyntynyt! En oiken tiedä miten NettiPoliisi voisi ottaa tuohon Suomi24 ongelmaa kantaa? Pitääpä miettiä asiaa, miten sen voisi nostaa esille.

| (5) Aku Ankka ti, 11 toukokuu 2010 16:26:36 +0000 |
Pistähän nettipoliisi vastapainoksi tällainenkin juttu palstalles...
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2138914
Että tulee nuo 15 vuotiaiden pikkulastenkin tekemiset julki...
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2138914
Että tulee nuo 15 vuotiaiden pikkulastenkin tekemiset julki...
Ottakaa nyt hyvät tutkijat selvää tästä Suomi24.fi hommasta. Menetin kaikki tärkeät postini, osoitetiedostoni, nimeni, kaiken mitä voi netin käytössä menettää! Laittakaa Suomi24.fi nyt kovaan käsittelyyn, ja palauttamaan(en ole ainoa kärsinyt)meille omat tiedostomme takaisin. Itse, kun täs on yrittänyt jo kait 32kertaa, ei tule mitään vastauksia. Suomi24.fi ei vastaa näköjään mistään, eikä mihinkään?
| (3) Kaisla to, 18 helmikuu 2010 11:07:39 +0000 |
http://www.youtube.com/watch?v=yG_Gsiqhdzk&feature=PlayList&p=871338A752946F8A&index=12
Hei,
Nyt,kun Kauhajoen tapahtumat ovat taas tapetilla.
Tällainen tuli vastaan YouTubesta.Kannattaisko tarkistaa.Kommenteissa pari päivää sitten jätetty viesti,nim.merkillä,
BobSidf:"Olen seuraava.15 ihmishenkeä tavoitteena"
T.nim.huolestunut
NettiPoliisi vastaa:
Kiitos viestistä. Linkki on välitetty viranomaisille... kiitos sinulle!

Hei Nettipoliisi!
Oletko saanut minun sähköpostia, lähetin sen pari päivää sitten, tarvitsen apua pian..
Oletko saanut minun sähköpostia, lähetin sen pari päivää sitten, tarvitsen apua pian..