(3.7.2009) Isä ja setä käyttivät lapsia hyväksi – Isälle kahdeksan vuotta vankeutta
Valtakunnallinen

Alaikäisten lasten pitkäkestoinen hyväksikäyttö toi ehdottoman vankeustuomion keskisuomalaiselle miehelle ja hänen veljelleen.
Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1970 syntyneelle miehelle kahdeksan vuotta vankeutta neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken sekä ampuma-aserikoksesta. Neljälle lapselleen mies velvoitettiin korvaamaan kullekin 17 500 euroa henkisestä kärsimyksestä sekä heidän oikeudenkäyntikulunsa, runsaat 6100 euroa.
Oikeus käsitteli jutut suljetuin ovin ja määräsi asiakirjat salaisiksi, mutta antoi tuomiosta julkisen selosteen. Selosteen mukaan tuomittu mies syyllistyi rikoksiin vuosina 1998-2008 tekemällä lapsileen useita kymmeniä kertoja seksuaalisia tekoja. Isä oli kosketellut lapsiaan vaatteiden päältä ja alta paljaalta iholta. Kolmen lapsen osalta hyväksikäyttöön oli liittynyt myös kehoon tunkeutumista, jonka oikeus katsoi täyttävän sukupuoliyhteyden tunnusmerkistön. Varsinaista siittimellä sukupuolielimeen tunkeutumista ei oikeuden mukaan näytetty tapahtuneen.
Kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion sai lasten setä. Oikeuden mukaan vuonna 1988 syntynyt pohjoissuomalainen mies oli vuosina 2003-2008 lasten isän tavoin kosketellut lapsia vaatteiden päältä ja alta paljaalta iholta. Mies oli myös yrittänyt saada lapsia koskettelemaan hänen sukupuolielintään. Yhteen tapaukseen oli liittynyt sormella sukupuolielimeen tunkeutumista. Lapset olivat tekoaikaan 7-14-vuotiaita.
Lue koko artikkeli Keskisuomalaisen verkkosivulta





heinäkuu 3rd, 2009 at 20:48
“Rikosten uhrien henkilöllisyyden suojaamiseksi Keskisuomalainen ei julkaise tuomittujen nimiä”
Voisiko noiden paskiaisten nimet julkistaa täällä!!
heinäkuu 3rd, 2009 at 20:50
Heti, kun vaan saan ne selville tai jos joku nuo nimet minulle kertoo… Nimet voi lähettää sähköpostilla toimitus(at)nettipoliisi.eu tai tekstiviestillä 050 5235 671, mutta muista, että taustat ja nimet tarkistetaan!
syyskuu 3rd, 2009 at 15:42
tekijä on Ari Tanhua ja hänen veljensä.
en halua olla missään tekemisissä nimen julkitulon kans! sen takia en anna omaa nimeäni teidän tietoon!
juu ja tiedän ettette voi julkaista nimeä nyt kun ei oo lähde selvillä! mut onpahan tekijän nimi tiedossa kuiten teillä nyt!
maaliskuu 20th, 2010 at 15:28
eipä ole kintauden kylän ainut pedofiili vajaa kilometrin päässä asuu eräs eläkeläinen xxxx joka sai syksyllä 2009 muistaakseni 5 kk ehdollista ja 3000e korvattavaa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä munat pois tollasilta kusipäiltä sanon minä
heinäkuu 22nd, 2010 at 1:18
Pedofilia on sairaus!
(((
Äitinä EN pysty itse ajattelemaan mitä tekisin jos lapsiini kohdistuisi. Pedofiliasta, raiskauksesta yms. teoista ei uhri parane koskaan. “Kokemansa” kanssa voi oppia elämään mutta tervehdy siitä ei. Itse psykiatrialla töissä ollessa olen kohdannut uhreja ja tekijöitä – mutta aina heidän tapaaminen ja hoitaminen on vaikeaa. Ammattitaitoa kyllä on mutta sen kaiken kauheuden ajatteleminen
elokuu 9th, 2010 at 10:54
tiedän kyseisen miehen, hän on sukulaiseni. OLI …
hänen kanssaan en ole missään tekemisissä enään !!!