Valtakunnallinen

pedofiilipoliisi

Itä-Suomen hovioikeus lievensi tuntuvasti alaikäisen raiskauksesta tuomitun, vuonna 1954 syntyneen suonenjokelaisen poliisimiehen Taavi Markku Toivasen rangaistusta.

Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut hänet kahden ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksesta ja lapsen hyväksikäytöstä.

Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuosi ja 10 kuukautta vankeutta ehdollisena.

Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta. Hovioikeus alensi myös uhrille määrätyn 8 000 euron kärsimyskorvauksen 5 000 euroon. Rikokset tapahtuivat kymmenen vuotta sitten.

-STT