Valtakunnallinen

Jätä viestiä Panulle. Kyllä hän käy niitä täällä lukemassa ;-)

Panu Hörkkö ja Jussi 69 Panu Hörkkö

Aina ei toimittajan tarvitse lähteä metsästämään uutista, sillä siihen voi törmätä keskellä katuakin.

Panu Hörkkö viilettää takki auki hyisessä Helsingin illassa kohti lempiravintolaansa, kun hänelle tuttu hahmo kurvaa eteen kulman takaa.

- Jussi moi! Mitä kuuluu, Panu huikkaa The 69 Eyes -bändin rumpalille, paremmin Jussi 69:nä tunnetulle rokkarille.

- Millos lähetään juomaan, hyväntuulinen Jussi heittää takaisin.

Hän suunnittelee parhaillaan matkaa Los Angelesiin. Bändi- ja muita kiireitä riittää, sillä parin kohteliaisuuden jälkeen tumma hahmo katoaa.

- Jussi on tarkka ulkonäöstään, Panu kertoo ystävästään, joka mielellään verhoutuu aurinkolasien taakse myös illan hämyssä.

Panu Hörkkö, 35, ansaitsee leipänsä 7 Päivää -lehden paljon valokuvaavana toimittajana. Ja hyvin ansaitseekin. Toissa vuoden verotettavat tulot kipusivat 65 000 euroon eli noin kaksinkertaiseksi normitoimittajaan verrattuna. Kaiken kukkuraksi pokerihainakin tunnettu Hörkkö kotiutti voittoeuroja seitsemisen tonnia.

- Koivusen Ari on mulle vieläkin pystyssä neljä tonnia pokerirahoja viime vuoden kohutulta Madridin-reissulta!

Itsekin aluksi vinkkimies
Panu tietää ja tuntee lähes kaikki työnsä kannalta olennaiset henkilöt, koska on asunut ikänsä Helsingissä ja liikkunut ahkeraan sen iltaelämässä jo ennen viihdetoimittajan uraansa. Kouluja hän kävi kauppaoppilaitoksessa sekä käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Omassa mainostoimistossa Panu teki asiakaslehtiä, kunnes 2000-luvulla alkoi törmätä kaupungilla yhä useammin Seiskan kansijuttuihin.

- Olin sen verran hyvä vinkkimies, että lopulta Katso-lehti tarjosi töitä. Katson muututtua takaisin tv-lehdeksi pari vuotta sitten siirryin Seiskaan.

Panulla on liuta omia syväkurkkuja, joille hän maksaa usein satasien, joskus jopa tuhansien eurojen vinkkipalkkioita. Eräskin syväkurkku tienasi hiljattain 800 euroa, kun nappasi Hjallis Harkimosta kuvan alusvaateostoksilla.

Lue koko artikkeli KSML.fi verkkosivuilta

********************

Seiskan verkkosivuilta 29.4.2009 poimittu

Legendaarisen SIG-yhtyeen laulusolisti Matti Inkinen on keskellä seksiskandaalia.

SIG-yhtye oli aikoinaan yksi Suomen suosituimmista bändeistä. Värikkään laulusolistin Matti Inkisen, 51, luotsaama yhtye muistetaan muun muassa hiteistään Hyvää syntymäpäivää ja Vuosisadan rakkaustarina.

Nyt raisiolainen SIG-Inkinen velloo seksiskandaalin ytimessä. Uusi Seiska paljastaa, että poliisi on kuulustellut Inkistä vakavasta rikoksesta epäiltynä. Esitutkinta on päättynyt ja Inkisen tapaus on nyt syyttäjällä syyteharkinnassa. Inkistä epäillään lapsipornorikoksista.

Tuoreessa Seiskassa Inkinen itse puhuu rikosepäilyistä.

Inkinen oli otsikoissa viime syksynä, kun häneltä leikattiin aivokasvain. Mies selvisi hengenvaarallisesta leikkauksesta hyvin.

Muusikonuransa lisäksi Inkinen on toiminut muun muassa psykiatrisessa kuntoutus- ja hoitotyössä sekä lastensuojelutyössä. Miehellä on mielisairaanhoitajan koulutus.

Jutun tekijä: Panu Hörkkö