Hartola

Hartolalainen mies ja nainen tuomittiin keskiviikkona kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä koviin vankeusrangaistuksiin ja korvauksiin.

Rangaistusta kovensi se, että uhrit olivat erittäin nuoria, teot toistuivat yli kahden vuoden ajan ja niillä oli uhreille vakavat psyykkiset seuraukset.

Vuonna 1951 syntyneen miehen tuomioksi tuli seitsemän vuotta vankeutta. Vuonna 1962 syntynyt nainen sai viiden vuoden tuomion.

Molemmat vangitaan heti tavattaessa.

Uhrit on otettu huostaan jo kauan sitten.

Tuomioita lievensi se, että esitutkinnan alkamisesta on kulunut yli neljä vuotta ja se vaikeutti vastaajien puolustautumista.

Käräjätuomari Vilja Kutvosen mukaan pisimpään odotettiin oikeuspsykiatristen tutkimusten valmistumista.

Lahden käräjäoikeuden Heinolan sivukanslia antoi tuomiosta julkisen selosteen.

Itse juttu käsiteltiin salaisena ja siihen liittyvä aineisto määrättiin salaiseksi 60 vuodeksi.

Seksuaalirikosten törkeys ja seurausten vakavuus näkyy myös korvauksissa.

Kolme uhria saavat yhteensä yli 130 000 euroa.

Summaa kasvattavat huomattavasti korot, jotka lasketaan tekojen päättymisestä, keväästä 2002 lähtien.